Helkama Velox

Verkkokauppa.com on Vuoden Helkamakauppias

793429

Pyörävalmistaja Helkama on valinnut jo 20 vuoden ajan vuosittain jälleenmyyjiensä joukosta vuoden Helkama-kauppiaan sen perusteella, kuka on kasvattanut Helkama-pyörien sisäänostojaan kappalemäärällisesti eniten. Vuonna 2016 eniten Helkama-pyöriä myi kaupan alan muutoksen aallonharjalla ratsastava Verkkokauppa.com. Vuoden Helkama-kauppiaan valintaan vaikuttaa myyntilukujen lisäksi yhteistyön sujuminen.

“Helkaman pyörät tulivat valikoimiimme vuonna 2015 ja niiden myynti on kasvanut kahdessa vuodessa rajusti. Suosituimpia malleja ovat ikisuosikki jopo sekä Helkaman retkipyörät, joiden laaja kohderyhmä ulottuu koululaisista työmatkapyöräilijöihin. Lisäksi Helkaman paksurenkainen FAT jopo on yllättänyt myynnillään erittäin positiivisesti. Suosiotaan ovat kasvattaneet myös sähköpyörät”, toteaa urheiluosaston tuotepäällikkö Kari Löfman Verkkokauppa.comista.

Löfmanin mukaan pyörämyyntiä kirittänee etenkin talvipyöräilyn suosion kasvu. Kauppa ei enää keskity vain kevääseen, vaan pyöriä myydään myös talvikaudella.

“Talvisin myydään etenkin paksurenkaisia fatbikeja, joilla pysyy pystyssä liukkaammallakin säällä. Myös nastarenkaiden voimakas myynnin kasvu kertonee siitä, että työmatkat pyöräillään myös talvisin”, Löfman jatkaa.

Helkaman tietojen mukaan pyöräilijät ostavat menopelinsä yhä useammin netistä. Haasteena nähdään teknisimpien tuotteiden, kuten sähköpyörien, kohdalla käyttöopastus. Silti verkon ylivoimaisena etuna nähdään asiakkaiden tavoittaminen ympäri Suomea.

Verkkokauppa.com tarjoaa pyöristä kiinnostuneille asiakkailleen myös koeajopäiviä.

“Olemme panostaneet pyörämyynnissä sekä logistiikkaan että asiakkaille tarjottavaan tukeen. Odotamme asiakkaiden olevan kiinnostuneita näkemään ja kokeilemaan erityisesti sähköpyöriä,” Löfman summaa.