Maastopyöräily, Suomen Latu

Maastopyöräily valloittaa metsät ja mielet

metsassa-pyorailya-jesse-vaananen

Kuvaaja: Jesse Väänänen

Maastopyöräilystä on tullut koko kansan ulkoilulaji. Suomen Latu järjestää maastopyöräilykiertueen 15 paikkakunnalla.

”Maastopyöräily lepuuttaa mieltä ja virkistää, mutta samanaikaisesti se on tehokasta kuntoilua koko keholle. Fillarointi metsän siimeksessä – yksin tai yhdessä – antaa iloa elämään ja energiaa arkeen”, hehkuttaa maastopyöräilyn lajivastaava Tiina Riikonen Suomen Ladusta.

Luontoympäristössä pyöräily sopii erityisen hyvin Suomen olosuhteisiin.

”Jokaisella on metsä vieressä tai ainakin pyöräilymatkan päässä kotoa. Jokamiehenoikeuksien ansiosta metsät ovat täynnä polkuja ja toisaalta maastojen korkeuserotkin ovat meillä inhimillisiä”, summailee Riikonen.

Lajin suosion nousu näkyy nyt metsäpolkujen lisäksi myös pyöräkaupoissa ja monenlaisissa maastopyöräilytapahtumissa. Ympärivuotisen lajin harrastajamäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi.

“Monissa maissa maastopyöräilyä markkinoidaan edelleen lähinnä vaativana vauhtilajina tai jopa extreme-urheiluna. Suomessa on jo oivallettu, että maastopyöräily sopii ihan tavalliselle ihmiselle, niin ulkoiluun, retkeilyyn kuin kovempaankin sporttiin, kertoo maastopyöräliike R-Techin yrittäjä Mikko Norvasto.

Maastopyöräily tutuksi -kiertue: tule, kokeile ja innostu uudesta ulkoilulajista!

Suomen Latu opastaa uusia harrastajia lajin pariin valtakunnallisella Maastopyöräily tutuksi -kiertueella, joka alkaa toukokuun alussa pääkaupunkiseudulta ja kattaa 15 paikkakuntaa ympäri Suomea.

Kyseessä on lajista kiinnostuneille aikuisille suunnattu yhden illan mittainen lajitutustuminen. Osallistujien käytettävissä on 12 laadukasta Cube-maastopyörää ja tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti uusille harrastajille, joilla ei vielä ole omaa maastokelpoista pyörää.

Kiertueen yhteistyökumppanina toimii tamperelainen maastopyöräilyn erikoisliike R-Tech ja tapahtumissa ohjaajina toimivat Suomen Ladun koulutetut maastopyöräilynohjaajat. Tapahtumaan ilmoittaudutaan mukaan paikallisen Suomen Ladun jäsenyhdistyksen kautta.

Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät säännöllisesti myös ohjattuja yhteislenkkejä ja -retkiä, joista löytää lisätietoa yhdistysten kautta.