Team Rynkeby – God Morgon peruu tämän vuoden pyöräilymatkan Pariisiin

38323944-627e-4f6c-a8b3-66127bfa0408-w_576_h_2000

Koronaviruksen vuoksi hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkeby – God Morgon on päättänyt perua vuotuisen pyöräilymatkansa Pariisiin.

2 150 pyöräilijää ja 550 huoltohenkilöä 12 maasta olisivat suunnitelmien mukaan pyöräilleet Pariisiin 4.-11. heinäkuuta 2020 osana Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta.

Tour de Paris -pyöräilymatka vakavista sairauksista kärsivien lasten hyväksi joudutaan kuitenkin perumaan.

Team Rynkeby -säätiön hallitus päätti tästä yksimielisesti perjantaina iltapäivällä pitämässään kokouksessa. Päätös tehtiin, koska Euroopan koronatartuntojen tilannetta ei vieläkään kyetä ennustamaan, Team Rynkeby -säätiön hallituksen puheenjohtaja Peter Frank Andersen sanoo.

– Olemme koko ajan keskittyneet matkan toteuttamiseen, jos se olisi terveydellisesti puolustettavissa. Mutta koska tartuntojen leviäminen Euroopassa aiheuttaa epävarmuutta, emme enää usko, että kesän pyöräilyretken järjestäminen olisi puolustettavissa, hän sanoo ja jatkaa:

– Tärkeintä on estää tartuntojen leviäminen. Lisäksi ajattelemme pyöräilijöiden turvallisuutta maanteillä. Euroopan terveysviranomaisten ohjeistuksen vuoksi pyöräilijät eivät voi harjoitella tarpeeksi ryhmäpyöräilyä, emmekä siksi voi taata heidän turvallisuuttaan. Emme sitä paitsi saa tarpeellisia lupia rajojen ylittämiseen, emmekä saa lupia liikkua Pariisiin johtavilla teillä, Peter Frank Andersen sanoo.

Odotamme ilolla vuotta 2021

Team Rynkeby -osallistujien valmistautuminen ei ole kuitenkaan ollut täysin turhaa. Kaikille osallistujille tarjotaan mahdollisuus osallistua ensi vuoden tapahtumaan.

– Tiedämme hyvin, että moni pyöräilijä pettyy, mutta yritämme toteuttaa joitain paikallisia tapahtumia myöhemmin tänä vuonna, jotta pyöräilijät pääsisivät tuulettamaan keltaisia paitojaan ja juhlimaan sitä suurta työtä, jota he ovat tehneet kerätäkseen rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Toivomme tietysti, että todella moni pyöräilijä jatkaa työtään, ja me odotamme ilolla seuraavan vuoden matkaa, Team Rynkeby ‑säätiön johtaja Carl Erik Dalbøge sanoo.

Koronatilanne vaikuttaa luonnollisestikin Team Rynkebyn keräystulokseen, huolimatta osallistujien tekemästä suuresta työstä varojen keräämiseksi hyväntekeväisyyteen.

– Pahinta tässä tilanteessa on se, että emme voi kerätä toivomaamme rahasummaa. Koronatilanteen vuoksi olemme joutuneet lopettamaan lukuisia rahankeruutoimia kevään aikana, ja siitä syystä tulemme keräämään vähemmän rahaa kuin aikaisempina vuosina.

– Puhumme kuitenkin yhä kaksinumeroisesta miljoonasummasta, ja näinä vaikeina aikoina kaikki sponsorit ja osallistujat voivat olla siitä hyvin, hyvin ylpeitä, Carl Erik Dalbøge sanoo.

Team Rynkeby on pyöräillyt Pariisiin joka ikinen vuosi vuodesta 2002 alkaen ja kerännyt rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi, ja tämän vuoden peruutus on projektin historian ensimmäinen.

Vuosien mittaan Team Rynkeby on kerännyt yli 56 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi – pelkästään viime vuonna keräsimme lähes 11 miljoonaa euroa.

About Author