Levi Bike Parkin 15-vuotis juhlakesä

Levi_bikepark_2020_ski.fi_Harri_Lindfors-2

Kuva: _Harri_Lindfors

Levin Bike Park täyttää tulevana kesänä 15 vuotta. Idea ja ajatus pyöräparkin rakentamisesta Leville syntyi opintomatkalla Kanadan Whistler -hiihtokeskukseen kesällä 2005. Seuraavalle kesälle rakennettiin Pohjois-Suomen ensimmäinen pyöräparkki, Levi Bike Park, josta on nyt kasvanut Suomen yksi suosituimmista pyöräilykeskuksista.

2000-luvun alussa alamäki- ja enduromaastopyöräily olivat pienen, mutta innokkaan harrastajaryhmän kesän ykköslaji. Tätä nykyä pyöräily kaikessa muodossaan on noussut kaiken kansan suureen suosioon.

Levi Bike Park tarjoaa 25 kilometrin verran erilaisia reittiä, jotka ovat suunnattu niin aloittelijoille kuin tosi harrastajille. Viime kesä osoitti lajin suuren suosion ja pyöräilyhuuman, kun Levi Bike Parkin vuokraamossa pyörät vietiin käsistä ja reiteillä oli enemmän polkijoita kuin koskaan aiemmin. Toki asiaan varmasti vaikuttivat myös koronan aiheuttamat matkustussuositukset koskien ulkomaita ja Lapin kesän vetovoima. Mutta kävijämäärät kertoivat myös lajin suosiosta.

Levi Bike Parkin ensimmäiset vuodet olivat hiljaiseloa

– Olimme Levi Bike Parkin kanssa etujoukoissa. Ensimmäiset vuodet olivat hyvinkin hiljaisia, mutta sen jälkeen, kun Keski-Suomeen ja Sappeelle avattiin Bike Park ja laji lähti nousemaan, tämä nousu tapahtui myös täällä Pohjoisessa. Ylläs teki myös rinnalle Bike Parkin ja viime kesä oli läpimurto pyöräilyn ja Levi Bike Parkin osalta, kertoo Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Koko ajatus Bike Parkista syntyi vuonna 2005, kun Levin Matkailun ja Levin Hiihtokeskuksen väki lähtivät opintomatkalle maailman arvostetuimpaan hiihtokeskukseen Whistleriin katsomaan, miten kesäaika on siellä suositumpi kävijämäärältään kuin talvi.
– Se oli kyllä ihmetyksen aika. Pyöräilyllä oli heille valtava merkitys ja sieltähän meille tuli myös Activity Park sekä kyläpyöräajatus. Palattuamme Kanadasta päätimme alkaa rakentamaan omaa parkkia ja Whistleristä tuli henkilö Leville, joka suunnitteli meille parkin, kertoo Palosaari.

Pyöräilyn merkitys kasvaa

Levin Bike Park on kehittynyt vuosien saatossa palvelemaan kasvavaa harrastajamäärää ja eri tasoisia pyöräilijöitä. Viime kesänä aloitettu ja avattu Village Trail -reitti tulee olemaan Suomen pisin alamäkireitti, jonka viimeinen kilometri saadaan valmiiksi tänä kesänä. Pituutta reitillä tulee olemaan noin 4-5 km ja upea maisemareitti palvelee aloittelevia pyöräilijöitä ja reitin voi ajaa lähes millä pyörällä tahansa.

– Meillä on tällä hetkellä 13 erilaista reittiä tunturissa. Meidän reittisuunnitelma on tehty neljäksi vuodeksi eteenpäin eli suunnitelmissa on yksi uusi reitti lisää per kesä, kertoo Levi Ski Resortin Bike Park Manager Tuomas Uusi-Illikainen.

 

Levi Bike Parkin kesän avaustavoite on juhannuksena, jolloin avataan ensimmäiset reitit. Suurin osa parkin reiteistä ovat auki heinäkuun puolesta välistä eteenpäin. Avausaikatauluihin vaikuttaa sää, eli milloin lumet sulavat ja kuinka nopeasti kevät saapuu tunturiin, sillä kaikki reitit kunnostetaan ja huolletaan ennen käyttöönottoa. Juhlavuoden kunniaksi Levi Bike Parkin kesäkausikortti on myös saatavilla ennakkohintaan.

– Levin kesä muodostuu monesta asiasta. Ennen tänne tultiin vain nauttimaan luonnosta, mutta nykyajan ihmiset vaativat aktiviteettejä. Levitunturi on kuin suuri huvipuisto, joka tarjoaa myös eritasoisia pyöräreittejä arktisissa tunturimaisemissa. Levi Bike Parkista on muodostunut tärkeä liiketoiminta ja se mahdollistaa laajemman asiakaskunnan. Meillä on rajattomat mahdollisuudet kehittää parkkia, sanoo Palosaari.

About Author