Talvipyöräily

Fiksusti kouluun – ohjelma jakaa Alankomaiden suurlähetystön kanssa 3000 pyörän takavaloa koululaisille

Kuva: Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto/ Fiksusti kouluun -ohjelma Tempauksella kannustetaan suomalaisia koululaisia ympärivuotiseen pyöräilyyn. Kun varusteet ja pyörätiet ovat kunnossa, voi talvellakin pyöräillä sujuvasti kouluun. Keskiviikkona 20.1. takavaloja jaetaan pyörällä saapuville oppilaille Hämeenkylän ja Martinlaakson kouluilla Vantaalla. Suomessa tuli kesäkuun alussa voimaan laki, jonka mukaan polkupyörissä tulee olla vaalean etuvalon lisäksi myös punainen takavalo, kun ajetaan pimeän tai hämärän aikaan. Pyöräilymaana tunnetun Alankomaiden suurlähetystö halusikin tehdä lämpimän kädenojennuksen Suomen koululaisille jakamalla pyörän takavaloja. Alankomaissa takavalo on ollut jo pidempään pakollinen pimeällä pyöräilykaudella. ”Ympärivuotinen pyöräily on hyvin yleistä Alankomaissa, ja haluamme kannustaa yhä useampia ihmisiä samaan myös Suomessa. Suomen talviolosuhteet voivat olla haastavampia ja liukkaampia kuin Hollannissa, joten turvallisuus on erittäin tärkeää. Ajovalot ovat keskeinen osa turvallisuutta ja siksi haluamme lahjoittaa polkupyörän takavaloja lapsille”, kertoo Ilona Jääskeläinen-Overduin, Alankomaiden suurlähetystöstä. Lahjoitetut pyörän takavalot jaetaan Fiksusti kouluun -ohjelmassa mukana oleville pilottikunnille: Kalajoki, Kangasala, Kemi, Kuopio, Lappeenranta, Salo ja Vantaa. Jokaisesta pilottikunnasta on mukana…

Talvipyöräily

Talvipyöräily on nastaa, kokeile vaikka

Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen Talvi haastaa pyörällä liikkuvan, mutta haasteet selätetään asianmukaisilla varusteilla, rauhallisella ajotavalla ja oman näkyvyyden varmistamisella. Oikeilla varusteilla ja asenteella talvikeleilläkin pyöräilystä pystyy nauttimaan. Säännöllinen ympärivuotinen pyöräily edistää myös erinomaisesti kuntoa ja terveyttä. Talvipyöräily yleistyy vauhdilla ja yhä useampi jatkaa pyöräilykautta myös talvella. Pyörällä liikkuessa saa hoidettua päivittäisen kuntoilun ja välttyy samalla ruuhkilta tai auton lasien raaputtamiselta. Talvipyöräilyn onnistumisessa avainasemassa on sekä polkupyörän että polkijan oikeanlainen varustus. Valot ja heijastimet varmistavat näkyvyyden Pyörän valot ja heijastimet on pidettävä puhtaina ja omaa näkyvyyttään pyöräilijä voi parantaa ajoasuun ja kypärään kiinnitetyillä heijastimilla tai huomioliivillä. Valojen ja heijastimien ohella kirkasvärinen ajoasu tai värikäs kypärä helpottavat pyöräilijän näkymistä hämärän ja pimeän aikana muille liikenteessä liikkujille. Pyörässä on oltava etuvalo pimeällä ajettaessa sekä etu-, taka- ja sivuheijastimet. Punainen takavalo tulee pakolliseksi varusteeksi 1.6.2020 alkaen ja sitä on suositeltavaa käyttää jo ennen sitä. Pyörään kiinnitetyn valaisimen sijasta voi käyttää myös ominaisuuksiltaan vastaavaa pyöräilijään kiinnitettyä…